
Työskentelen tällä hetkellä projektipäällikkönä Toimiva ry:n Versot-hankkeessa ja riippuvuusasiantuntijana Ähky-toiminnassa. Kohta yhdeksän vuotta järjestökentällä työtä tehneenä olen jo tottunut siihen, että hankkeet kestävät aikansa, ja sitten tulevaisuus töiden osalta on epävarmaa.
Nyt tilanne on kuitenkin entistäkin epävarmempi, koska hallitus leikkaa järjestökentän rahoituksia valtavasti, ja monella meistä työt päättyvät kokonaan (puhumattakaan siitä, kuinka moni haavoittuvassa asemassa oleva jää tulevaisuudessa vaille tarvitsemaansa apua ja tukea !) . Nyt käynnissä oleville hankkeille ei myönnetä enää jatkoavustuksia eikä uusillekaan kuin pieni murto-osa aiemmasta. Teen vielä vuoden loppuun 100% työaikaa, mutta ensi vuosi on suuri kysymysmerkki. Jatkuuko työt esimerkiksi vain pienellä työaikaprosentilla?
Vaikka kesälomalla olenkin päässyt arjesta hyvin irti, ja tehnyt paljon kivoja kesälomajuttuja (edeltä löytyy näistä postauksia), niin myös tulevaisuus on käynyt mielessä. Saanko tulevaisuudessakin tehdä itselleni merkityksellistä työtä päihde- ja ruokariippuvuuksista kärsivien auttamiseksi? Ohjata ryhmiä riippuvuuksista kärsiville, kouluttaa sote-alan ammattilaisia, tehdä kehittämistyötä jne. Toivon hartaasti näin!

Taustaani liittyen työhöni, opiskeluihini ja kokemusasiantuntijuuteeni:
Työni
- Projektipäällikkö, Versot-hanke, Toimiva ry. Apua ja tukea sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille, joilla itsellään tai joiden läheisellä on päihdeongelma
- Riippuvuusasiantuntija, Ähky-toiminta, Toimiva ry. Tietoa, tukea ja keinoja hallitsemattomasta syömisestä ja ruokariippuvuudesta toipumiseen
Saamani tunnustus
- Vuoden päihdesairaanhoitaja 2024
Työkokemukseni
- Sairaanhoitaja 13 vuotta Jyväskylän kaupungin terveysasemilla
- Järjestötyössä vuodesta 2016. Vankka kokemus hanke- ja kehittämistyöstä, sote-alan ammattilaisten kouluttamisesta ja riippuvuuksista toipuvien ja läheisten ryhmien ohjauksesta
Omakohtainen kokemukseni
- Nuoruuden alkoholiriippuvuus (opiskelut ja työt hoituivat, mutta vapaa-aikaa väritti humalahakuinen juominen). Toipuminen käynnistyi vertaistuen piiriin pääsyllä vuonna 2004. Yhtäjaksoista raittiutta yli 18 vuotta.
- Läheiskokemus alkoholiriippuvuudesta
Sydäntäni lähellä
- Tiedon lisääminen alkoholiongelmien ja riippuvuuksien ennaltaehkäisystä, varhaisesta tunnistamisesta, avun hakemisesta, vertaistuesta, toipumisesta & raittiina elämisestä
- Hyvinvointi- ja terveysaiheet
Tutkintoni ja lisäopintoni
- Sairaanhoitaja AMK, JAMK
- Sairaanhoitaja YAMK, Kliininen asiantuntija, mielenterveys ja päihdetyö, JAMK
- Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto, päihdehoitotyö, Verutum ja Päihdelääketieteen yhdistys
- Addiktiot, yksilö ja yhteiskunta, täydennyskoulutus, Tampereen yliopisto
- Joustava mieli ammattilaisille (hyväksymis- ja omistautumisterapian menetelmät), täydennyskoulutus, Hogrefe
- Sairaanhoitajan rajatun lääkkeenmääräämisen erikoispätevyys, JAMK
- Laajavastuinen hoitotyö perusterveydenhuollossa, ammatilliset erikoistumisopinnot, JAMK
- Ikääntyneen toimintakykyä tukeva ryhmätoiminta, täydennyskoulutus, Metropolia
Ps. Olen kesän aikana pohtinut myös, että kokemusasiantuntijan tehtävät (liittyen alkoholiriippuvuuteen, toipumiseen, raittiuteen ja syömisen haasteisiin), voisivat tulevaisuudessa kiinnostaa, kombona ammattillisen osaamisen kanssa.