Kesäloman kohokohdat

Kesäloma lähenee loppuaan. Lomaan on mahtunut monia hienoja juttuja ja ihania muistoja, joskin myös harmitusta. Jälkimmäistä olkapään kivun vuoksi, joka on mm. valvottanut öisin, mutta mennään tähän myöhemmin ja keskitytään nyt mukaviin juttuihin!

Loman yksi mieleenpainuvimmista osuuksista oli viikon asuntoautoreissu Pohjois-Norjaan perheen kanssa. Upeat vuori- ja vuonomaiset eivät pettäneet tänäkään vuonna. Niiden lisäksi näimme muun muassa kauniin Hammerfestin (ylin kuva) ja idyllisen Pykeijan (toiseksi ylin kuva). Reissustamme kirjoitin tarkemmin täällä ja täällä.

Mieleen jäivät myös päiväreissut miehen kanssa Serlachius kartanolle ja pääkonttorille sekä tyttären kanssa Kuopioon.

Paljon tuli tehtyä pyörälenkkejä Jyväskylän kauniissa järvimaisemissa, kuten Jyväsjärven ympärillä. Pyöräily on yksi lempiliikuntamuotoni kesäisin. Tällä hetkellä bonuksena se, että pyöräilyä voi tehdä olkapään kiertäjäkalvosinoireyhtymästä huolimatta.

Ihanaa oli loman aikana viettää aikaa perheen, läheisten ja sukulaisten kanssa. Upea kukka- ja järvimaisemakuva on juhannukselta, jonka vietimme mökkimaisemissa miehen, tyttären, äitini, isäpuoleni, veljeni ja hänen kumppaninsa kanssa. Oli tosi hauska juhannus!

Saimme kesän aikana myös perheen lisäystä, kun miehen pojalle puolisoineen syntyi uskomattoman suloinen pieni vauva <3.

Mahtavaa oli myös tavata opiskelukavereita 30 vuoden takaa. Olen kiitollinen, että yhteytemme on säilynyt kaikki nämä vuodet, ja juttu jatkuu aina siitä mihin se on viimeksi jäänyt.

Loman aikana perustin myös tämän blogin, ja palasin tauon jälkeen takaisin ”old school” bloggaajaksi. Lähtömotivaattorini oli oman fyysisen hyvinvointini ja painonhallintani tukeminen blogikirjoittamisen avulla, mutta heti bloggaamisen pariin palattuani muistin, että tämän kautta saa niin paljon muutakin. Innolla odotan, että mitä kaikkea bloggaaminen tällä kertaa elämääni tuo. Aiemmin olen saanut muun muassa kutsut Indiedays blogiportaaliin ja Tehy-lehden bloggaajaksi :).

Onnistunut loma oli ja paljon hyviä muistoja jäi.

Kesän pohdinnat omasta työstä

Työskentelen tällä hetkellä projektipäällikkönä Toimiva ry:n Versot-hankkeessa ja riippuvuusasiantuntijana Ähky-toiminnassa. Kohta yhdeksän vuotta järjestökentällä työtä tehneenä olen jo tottunut siihen, että hankkeet kestävät aikansa, ja sitten tulevaisuus töiden osalta on epävarmaa.

Nyt tilanne on kuitenkin entistäkin epävarmempi, koska hallitus leikkaa järjestökentän rahoituksia valtavasti, ja monella meistä työt päättyvät kokonaan (puhumattakaan siitä, kuinka moni haavoittuvassa asemassa oleva jää tulevaisuudessa vaille tarvitsemaansa apua ja tukea !) . Nyt käynnissä oleville hankkeille ei myönnetä enää jatkoavustuksia eikä uusillekaan kuin pieni murto-osa aiemmasta. Teen vielä vuoden loppuun 100% työaikaa, mutta ensi vuosi on suuri kysymysmerkki. Jatkuuko työt esimerkiksi vain pienellä työaikaprosentilla?

Vaikka kesälomalla olenkin päässyt arjesta hyvin irti, ja tehnyt paljon kivoja kesälomajuttuja (edeltä löytyy näistä postauksia), niin myös tulevaisuus on käynyt mielessä. Saanko tulevaisuudessakin tehdä itselleni merkityksellistä työtä päihde- ja ruokariippuvuuksista kärsivien auttamiseksi? Ohjata ryhmiä riippuvuuksista kärsiville, kouluttaa sote-alan ammattilaisia, tehdä kehittämistyötä jne. Toivon hartaasti näin!

Taustaani liittyen työhöni, opiskeluihini ja kokemusasiantuntijuuteeni:

Työni

  • Projektipäällikkö, Versot-hanke, Toimiva ry. Apua ja tukea sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille, joilla itsellään tai joiden läheisellä on päihdeongelma
  • Riippuvuusasiantuntija, Ähky-toiminta, Toimiva ry. Tietoa, tukea ja keinoja hallitsemattomasta syömisestä ja ruokariippuvuudesta toipumiseen

Saamani tunnustus

  • Vuoden päihdesairaanhoitaja 2024

Työkokemukseni

  • Sairaanhoitaja 13 vuotta Jyväskylän kaupungin terveysasemilla
  • Järjestötyössä vuodesta 2016. Vankka kokemus hanke- ja kehittämistyöstä, sote-alan ammattilaisten kouluttamisesta ja riippuvuuksista toipuvien ja läheisten ryhmien ohjauksesta

Omakohtainen kokemukseni

  • Nuoruuden alkoholiriippuvuus (opiskelut ja työt hoituivat, mutta vapaa-aikaa väritti humalahakuinen juominen). Toipuminen käynnistyi vertaistuen piiriin pääsyllä vuonna 2004. Yhtäjaksoista raittiutta yli 18 vuotta. 
  • Läheiskokemus alkoholiriippuvuudesta

Sydäntäni lähellä

  • Tiedon lisääminen alkoholiongelmien ja riippuvuuksien ennaltaehkäisystä, varhaisesta tunnistamisesta, avun hakemisesta, vertaistuesta, toipumisesta & raittiina elämisestä
  • Hyvinvointi- ja terveysaiheet

Tutkintoni ja lisäopintoni

  • Sairaanhoitaja AMK, JAMK
  • Sairaanhoitaja YAMK, Kliininen asiantuntija, mielenterveys ja päihdetyö, JAMK
  • Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto, päihdehoitotyö, Verutum ja Päihdelääketieteen yhdistys
  • Addiktiot, yksilö ja yhteiskunta, täydennyskoulutus, Tampereen yliopisto
  • Joustava mieli ammattilaisille (hyväksymis- ja omistautumisterapian menetelmät), täydennyskoulutus, Hogrefe
  • Sairaanhoitajan rajatun lääkkeenmääräämisen erikoispätevyys, JAMK
  • Laajavastuinen hoitotyö perusterveydenhuollossa, ammatilliset erikoistumisopinnot, JAMK
  • Ikääntyneen toimintakykyä tukeva ryhmätoiminta, täydennyskoulutus, Metropolia

Ps. Olen kesän aikana pohtinut myös, että kokemusasiantuntijan tehtävät (liittyen alkoholiriippuvuuteen, toipumiseen, raittiuteen ja syömisen haasteisiin), voisivat tulevaisuudessa kiinnostaa, kombona ammattillisen osaamisen kanssa.

Kuopiossa reissussa ja ruokasuunnitelma herkkujen osalta

Viimeinen lomaviikko käynnistyi eilen päiväreissulla Kuopioon tyttären kanssa. Kävimme Matkuksessa vaateostoksilla, Ikeassa ihailemassa sisustushuoneita, Kuopion kirppiksellä sekä satamassa jäätelöllä.

Ihanasti osaavat Ikeassa tehdä sisustushuoneita niin, että tuntuu kuin olisi oikeasti ihmisten kotien tarinassa mukana. Huomasin toteavani esimerkiksi: ”Hei, katso, tässä kodissa asuu vauvaperhe” tai ”tämä onkin selvästi jonkin sinkkunaisen koti” jne. Kodit ovat kivasti samaan aikaan sekä asutun näköisiä että siistejä. Meille Ikeasta lähti mukaan sängyt koirille sekä olohuoneen sohvalle vihreä torkkupeitto ja tyynynpäällinen.

Matkuksessa olikin oikea äiti ja tytär päivä käynnissä. Hauskasti näimme lisäksemme monta äiti & tytär komboa shoppailemassa. Kuopion satamassa puolestaan kävimme syömässä mangomeloni tötteröt ja nauttimassa Kallavedeltä puhaltelevasta vilvoittavasta tuulesta hellepäivän keskellä.  

Ruokasuunnitelma reissussa

Reissupäivään sisältyi myös herkkuja. Jäätelöiden lisäksi söimme pullat Matkuksessa kahvilassa käydessämme. Kirjoitinkin aiemmin omassa ruokasuunnitelmassani täällä, että esimerkiksi reissuissa ja juhlissa aion herkkuja syödä, vaikka pääasiassa pyrinkin niitä välttämään. Tavoitteeni on saada painon nousua hallintaan haastavan talven ja kevään jälkeen.

Itselläni on koko aikuisiän lähtenyt paino hyvin herkästi nousuun, eikä esivaihdevuosioireet ja matalan ferritiiniarvon aiheuttama väsymys ole ainakaan helpottanut asiaa kuluneen vuoden aikana. Tällä hetkellä on kuitenkin pitkästä aikaa toiveikas olo tilanteen suhteen.

Eroon napostelusta

Top 10 vinkit hyvinvointiin negatiivisesti vaikuttavasta ja ylimääräisestä herkkujen/ruoan napostelusta eroon pääsemiseksi. Mitkä tekijät itseäni ovat vuosien saatossa auttaneet?

1. Tilanteen toteaminen, myöntäminen ja hyväksyminen. Minulla on tällainen haaste.
2. Muutoshalukkuus. En ole tyytyväinen nykytilanteeseen ja olen valmis tekemään muutoksia sen eteen.
3. Valinnan tekeminen. Haluan enemmän terveyttä ja hyvää oloa kuin herkkujen/ruokien ylimääräistä napostelua. Ymmärrän, että kaikkea ei voi saada.
4. Omien arvojen pohtiminen. Mikä on itselleni tärkeää ja merkityksellistä? Miten säännöllisessä ateriarytmissä pysyminen tukee itselleni merkityksellisiä asioita?
5. Toimintasuunnitelman ja tavoitteiden pohtiminen. Toimenpiteet, joita tarvitsen onnistuakseni.
6. Säännöllinen ateriarytmi ja riittävä monipuolinen perusruoan syöminen ateria-ajoilla. Nälkäisenä naposteluun on ihan liian helppo ryhtyä.
7. Ei kovia dieettejä, joista seuraa hallitsematon napostelu.
8. Etukäteen laadittu ruokasuunnitelma, joka joustaa tilanteen niin vaatiessa (esimerkiksi matkoilla ja juhlissa). Ateriarytmi, joka ruokailuissa arkipäivinä toteutuu.
9. Bloggaus. Kirjoittaminen selkiyttää omia ajatuksia ja tuo lisäpotkua.
10. Hyväksyminen ja itselleen armollisena oleminen. Ruokailu ei ole mustavalkoinen ”joko tai” juttu, välillä syömiset menevät toisin kuin on suunnitellut ja elämä jatkuu. Kokonaisuus ratkaisee.

Onko sinulla jotain vinkkejä, joita haluaisit listaan lisätä? Millaiset asiat sinua ovat auttaneet?

Old school blogger is back

Perustin ensimmäisen blogini noin 15 vuotta sitten, ja useampaakin blogia olen vuosien varrella kirjoittanut, mm. Askeleita -blogia ensin Indiedays blogiportaalissa ja sittemmin Tehy-lehdessä. Vaikka blogitaukoa on viime vuosina ollutkin, niin hyvällä omalla tunnolla voinen kutsua itseäni pidemmän linjan ”old school bloggaajaksi” 😊.

Palattuani tauon jälkeen blogistaniaan, olen kokenut haikeutta ja kaipuutta vanhoihin hyviin blogiaikoihin. Niihin, jolloin ei vielä ollut kymmentä eri somekanavaa, joissa kaikissa pitäisi olla mukana, vaan blogit olivat se kanava ja elivät kulta-aikaansa.

Tuolloin koin myös yhteisöllisyyttä. Kommentoimme ahkerasti saman genren blogeja ja ehtipä itselleni muodostua bloggaamisen kautta sellaisiakin tuttuja, joiden kanssa tapasimme myös livenä. Nyt suuri osa sen aikaisista bloggaajista on (ymmärtääkseni) joko lopettanut tai siirtynyt esimerkiksi Instagramiin, TikTokiin yms.

Itseltänikin löytyy kyllä mm. Instagram ja LinkedIn -tilit, joissa aktiivisesti postaan (pääasiassa) työhöni & riippuvuuksiin liittyvistä aiheista, mutta halusin tehdä paluun myös bloggaamisen pariin.

Mihin ja miksi sitten pyrin blogillani, jos homma ei ole enää samanlaista kuin aikoinaan? Suurin alkusysäys lähti puhtaasti siitä, että haluan voida fyysisesti paremmin. Kulunut vuosi on ollut haastava, ja lukiessani vanhaa Askeleita -blogiani (ja kadehtiessani vanhaa minääni 😉) hoksasin, että olen aikoinaan saanut paljon tsemppiä ja ajatusten työstämistä juuri blogikirjoittamisen kautta. Haluan sen fiiliksen ja olon takaisin, ja uskon blogikirjoittamisen auttavan! Blogissa on myös kaikki hienosti arkistoituna ja hyvin esimerkiksi avainsanojen ja kategorioiden kautta löydettävissä.

Ja ehkäpä voin ajan saatossa löytää takaisin (fyysisen hyvinvoinnin kohentumisen lisäksi) edes hieman sitä vanhan blogimaailman yhteisöllisyyttä, rauhaa ja taikaa, jota en ole muista nopeatempoisista ja filtteröidyistä somekanavista samalla tavalla löytänyt.

Mitä luulet, voisimmeko yhdessä palauttaa blogimaailman vanhaa glamouria takaisin?

Ps. Postauksen kuvassa minä 10 vuotta sitten, silloisen Askeleita -blogini äärellä.

Matala ferritiiniarvo

Kärsin koko viime talven ja kevään erilaisista oireista, erityisesti väsymyksestä ja uupumuksesta, mutta ajoittain myös esimerkiksi närästyksestä ja sydämen tykyttelystä. Ajattelin oireiden johtuvan esivaihdevuosioireista. Lisäksi ”positiivinen työuupumus” käväisi mielessä. Erityisesti kevät oli töiden osalta lennokasta aikaa, ja vaikka työ onkin minulle ennemminkin intohimo kuin pakollinen paha, niin tiedossa on, että myös se voi uuvuttaa.

Hainkin ja sainkin moniin fyysisiin oireisiin kevättalven aikana apua, muun muassa esivaihdevuosioireisiin (näistä joskus myöhemmin lisää), mutta väsymys vaan jatkui. Lopulta päädyin itse hakeutumaan yksityiselle puolelle laajoihin verikokeisiin.

Hieman yllätykseksi kokeissa löytyi matala ferritiiniarvo. Yllätykseksi siksi, etten ollut osannut tällaista edes ajatella. Mielessä oli käynyt kyllä monenlaista muuta vaihtoehtoa, kuten poikkeavat kilpirauhasarvot tai koholla oleva verensokeri, mutta ne olivatkin kunnossa.

Ferritiini kertoo arkikielellä elimistön rautavarastojen määrästä. Potilaan lääkärilehden mukaan ehdotonta ferritiiniarvoa, joka kertoo raudanpuutteesta, on vaikea määritellä. Useimmiten ferritiinin raja-arvona pidetään 30 µg/l, joka kertoo raudanpuutteesta (itselläni tämä arvo alittui). Matalan ferritiiniarvon oireista yksi on juurikin väsymys ja jaksamattomuus, mutta oirekuva voi olla laaja.

Niinpä aloitin rautakuurin. Tällä hetkellä minulla menee SiderAL FORTE, joka sisältää rautaa ja C-vitamiinia. Jatkossa sitten seuraillaan, miten tilanne alkaa kehittyä.

Onko sinulla kokemusta matalasta ferritiiniarvosta ja sen vaikutuksista vointiin? Kuinka nopeasti rautakuuri alkoi oireisiin auttamaan?

Serlachius Kartanolla ja Pääkonttorilla

Eilinen helteinen päivä vierähti miehen kanssa Serlachius Kartanolla ja Pääkonttorilla Mänttä-Vilppulassa.

Saimme nähdä ja kokea muun muassa tehtailija ja vuorineuvos Gösta Serlachiuksen vuonna 1935 valmistuneen edustuskodin, arkkitehtuuria, taidetta aina Albert Edelfeltistä Akseli Gallen-Kallelan ja Helene Schjerfbeckin teoksiin, kaunista miljöötä ja Serlachiuksen Pääkonttorin tunnelmaa keskustassa.

Ehdottomasti käymisen arvoisia paikkoja, jos historia, taide, vanhat rakennukset ja ihmisten tarinat kiinnostavat. Vaikken ole kirjailija, niin pohdin, että juuri tällaiset kohteet voisivat herättää mielessä tarinoita, joista kirjoittaa faktaa ja fiktiota yhdistäviä kirjoja. Melkein jo näin itsekin Göstan istumassa Pääkonttorin jyhkeän työpöydän ääressä ja iskemässä nuijalla pöytään tehtyjen päätösten jälkeen :).

Kartanon alueella ehdimme päivän aikana myös lounastaa ja kahvitella. Ainoastaan Taidesauna jäi kokematta. Se olisi pitänyt varata jo paljon aiemmin, emmekä onnistuneet saman päivän aikana enää lippuja saunaan saamaan. Paljon oli ihmisiä liikkeellä kyllä! Ehkäpä seuraavalla kerralla sitten meilläkin saunan kera.

Pyöräily on hyvää terveys- ja kuntoliikuntaa

Tällä hetkellä pyöräily on ykkösliikuntamuotoni. Sitä pystyy tekemään hyvin olkapään kiertäjäkalvosinoireyhtymästä huolimatta, nautin siitä ja lisäksi pyöräilyllä paljon terveyttä edistäviä puolia.

UKK-instituutin mukaan pyöräily on erinomaista terveys- ja kuntoliikuntaa. Se on tehokasta ja nivelille ystävällistä liikuntaa. Pyöräily pitää yllä ja kehittää hengitys- ja verenkiertoelimistön suorituskykyä sekä alaraajojen lihaskuntoa ja nivelten liikkuvuutta. Pyöräily haastaa myös tasapainoa ja koordinaatiota. 

Nyt kun on kesä kauneimmillaan, pyöräilen ulkona. Kunhan kelit huononevat, niin spinning on yksi suosikkiliikuntamuotoni, jota olen harrastanut säännöllisen epäsäännöllisesti jo vuosia. Sinne siis syksyn huonojen kelien saapuessa :).

Oma saliohjelma

Tällä hetkellä kärsin olkapään kiertäjäkalvosinoireyhtymästä, ja odottelen sen parantumista ja treenaamisen pariin takaisin pääsyä. Tässä kuitenkin jo ”talteen” oma viimeisin saliohjelmani:

Yläkroppapäivä:

– Selkä: Ylätalja tai alatalja

– Rinta: Chest Press -laite tai penkkipunnerrus

– Ojentajat: Talja 

– Hauikset: Käsipainot

– Olkapäät: Käsipainot

– Vatsa: Vatsalaite

Jalkapäivä:

– Pakarat ja etureidet jne: Jalkaprässi

– Etureidet: Polven ojennus laitteessa 

– Takareidet: Polven koukistus laitteessa

– Pohkeet: Pohjeprässi istuen

– Alaselkä jne: Ojennus selkapenkissä

Kiertävä 2-jakoinen treeni. Eli lihakset käydään läpi 3 x 2 viikossa läpi (eli 1½ x viikossa).

Asuntoautolla Pohjois-Norjassa: Pykeija

Hammerfestistä asuntoautomatkamme jatkui kohti idyllistä pikkukylää Pykeijaa (kts myös edellinen postaus). Matkalla pysähdyimme Lemmijoelle ja yövyimme Fjordutsikten Campingillä ennen Pykeijalle saapumista.

Pykeija

Pykeija on Pohjois-Norjassa Varanginvuonon rannalla sijaitseva pieni kalastajakylä. Suomen puolella sijaitsevasta Näätämöstä on sinne vain noin 90 km.

Suomalaisittain Pykeijalla on mielenkiintoinen historia. Wikipedian mukaan suomalaisia alkoi muuttaa Pohjois-Norjaan 1700- ja 1800-luvuilla Peräpohjolasta, Suomen Lapista ja Tornionjokilaaksosta köyhyyttä ja nälkää pakoon. Pääosa Pykeijan asukkaista tuli sinne 1800-luvun puolivälissä ja nykyiset kyläläiset ovat sinne muuttaneiden siirtolaisten jälkeläisiä. Pykeija on nykyisin tärkeä kuningasravun pyynnin ja kasvatuksen keskus. Sen lisäksi tärkeä tulonlähde on matkailu.

Me yövyimme Pykeijan leirintäalueella, jossa asuntoautoltamme avautui kaunis näkymä Pykeijan kylälle ja hiekkarannalle. Illalla kävimme kävelemässä kylällä ja rannalla. Hurmaava ja kaunis pikkukylä kaikin puolin! Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Jäämeren saunaan olisimme toivoneet pääsevämme, mutta valitettavasti se oli jo kokonaan varattu. Olimme varauksen osalta liian myöhään liikkeellä.

Pykeijasta palasimme takaisin Suomen puolelle, ja asuntoautomatkamme jatkui vielä kahden yön yli. Kiilopään Caravan Parkissa Saariselällä ja Merihelmi Campingillä Pohjanlahden rannalla. Kiilopäässä pääsimme muun muassa yleiseen saunaan ja kastautumaan jokeen, ja Merihelmessä vuokrasimme oman saunavuoron ja uimme Perämeressä.

Suomen puolella vierailimme myös Tervolan kotiseutumuseossa, joka sattui matkamme varrelle. Tervolan Paakkolan kylään rakennettu museoalue kuvastaa Peräpohjolan asutus-, maatalous ja kouluhistoriaa. Alueelle on siirretty yli 30 rakennusta ja näytteillä on runsaasti esineistöä. Kannattaa ehdottomasti käydä, jos siellä päin liikutte.

Huikean paljon koettiin viikon asuntoautoreissulla. Kilometrejä tuli mittariin hurjasti, mutta toisaalta, ehdittiinpä näin myös nähdä valtavasti upeita maisemia ja monta mieleen jäänyttä hienoa kohdetta.