
Kirjoitin aiemmin olkapääkivuistani täällä. Eilen kävin kuulemassa magneettikuvauksen tulokset. Löydöksenä kiertäjäkalvosimen tulehdus, ja hoitona kortisonipiikki olkapäähän ja lähete fysioterapiaan.
Hienoa, ettei mikään ollut olkapäässä varsinaisesti rikki eikä esim. leikkausta tarvita. Toki hoito vaatii kärsivällisyyttä eikä ongelma ole nyt heti samana päivänä ratkaistavissa. Kortisonipiikin pitäisi kuitenkin suht äkkiä alkaa auttamaan kipuun.
Itsemyötätuntoinen painonhallinta
Tällä viikolla olen eri yhteyksissä pohtinut paljon itsemyötätuntoista painonhallintaa. Kirjoitin aiheesta täällä. Ympäristö haastaa meitä niin monella tapaa.
Ruokakauppojen hyllyt pursuavat erilaisia herkkuja herättäen mielitekoja, ja maittavan suuren ruokalähetyksen voi tilata vaikkapa suoraan kotiovelle. Toisaalta esimerkiksi somessa meille tarjoillaan täydellisiä vartaloita, suuria painonpudotuksia ja illuusiota siitä, kuinka ottamalla itseään niskasta kiinni kaikki on omallakin kohdalla mahdollista. Ja kun ei tähän (ainakaan pitkässä juoksussa ja pysyvästi) pääse, aiheuttaa se mielialan laskua, ahdistusta ja huonommuuden tunteita.
Hyvä uutinen on se, että löytyy myös ihmisiä, jotka jakavat tietoa ja kokemuksia realistisesta painonhallinnasta, hyvinvointipainosta (joka ei tarkoita samaa kuin terveydenhuollon määrittelemä BMI), itsemyötätunnosta ja psyykkistä & fyysistä hyvinvointia tukevasta itsestä huolehtimisesta, omien voimavarojen puitteissa.
Itse haluan olla omalta osaltani vaikuttamassa tähän jälkimmäiseen, ja tukea kirjoituksillani myös itseä tähän suuntaan.