Kategoria: Painonhallinta

Blogini esittelyssä kirjoitan, että yksi aiheistani on: hyvinvointia lisäävä ja itsemyötätuntoinen painonhallinta (ei vaakalukemia, ei dieettejä eikä itsensä piiskaamista). Mitä tämä oikein käytännössä edes tarkoittaa? Pysähdytäänpä hetkeksi tämän aiheen äärelle.

Lienee syytä aloittaa tarina vuosien takaa. Lapsena olin hoikka ja teininä normaalipainoinen. Olin jo nuorena vartaloltani lyhyt ja muodokas, ja vaikka paino olikin normaali, ajauduin erinäisten vaiheiden jälkeen (tästä joskus myöhemmin lisää) ensimmäiselle dieetille jo 18-vuotiaana. Halusin olla yleisen kauneuskäsityksen(i) mukaisesti laihempi.

Näin jälkikäteen ajateltuna jo tässä vaiheessa olisi pitänyt hälytyskellojen soida. Ei normaalipainoisen olisi pitänyt ryhtyä millekään dieetille, vaan lähteä ennemminkin työstämään oman kehon arvostamista ja itsensä hyväksyntää sellaisena kuin on, ja keskittyä henkistä ja fyysistä hyvinvointia tukevaan toiminaan. (Ja sama suositus, vaikka ylipainoa olisikin ollut).

Kuten arvata saattaa, dieetistä ei seurannut hyvää. Laihduin kyllä joksikin aikaa hyvinkin hoikaksi, mutta sitten paino lähti taas nousuun. On selvää, ettei kukaan jaksa kärvistellä 1000 kcal kuurilla pitkiä aikoja. Ja kyllä, tämä oli oikeasti ensimmäisen dieettini kalorimäärä!!

Tätä seurasi vuosien dieettien ja painonnousujen vuorottelu. Kokeiltua tuli niin Painonvartijat, ENE-dieetit kuin 1000 kcal kuurit. Ja sitten paino taas nousi. Varsinaista merkittävää ylipainoa ei vielä tuolloin ollut, mutta paino vaihteli noin +- 10 kg luokkaa. Raskauden myötä paino nousi ensimmäisen kerran oikeasti ylipainon puolelle, mutta ”sain” taas laihdutettua sen jälkeen.

Yksi vaihe tarinassani on ollut Askeleita -blogin kirjoittaminen, joka käynnistyi laihdutusblogina, mutta jonka aikana ensimmäisen kerran aloin työstämään tiukoista dieeteistä irtaantumista, ja teema vaihtui vuosien saatossa pysyvämpään painonhallintaan, haluun irtautua painojojoilusta sekä yleiseen hyvinvointiin.

Tarinaani mahtuu niin monenlaisia vaiheita, että niistä saisi kirjan, mutta koska nyt on kyseessä blogikirjoitus, niin hyppään tarinaa lyhentääkseni tähän päivään. Olenko siis kaiken oppimani pohjalta irtaantunut painojojoilusta ja löytänyt pysyvän ratkaisun? Ensimmäiseen voin vastata en, jälkimmäiseen ainakin osittaisen kyllä.

Kuten edellä olen jo täällä kirjoittanut, niin kulunut vuosi on ollut fyysisesti hyvin haastava mm. väsymyksen, matalan ferritiiniarvon, olkapääkipujen ja esivaihdevuosioireiden vuoksi. Tämä on heijastunut myös voimavaroihin ja painoon. Näihin kaikkiin olen nyt hakenut apua, ja toivon näiden ajan saatossa auttavan myös painonhallintaan. Myös tämän blogin perustin tukemaan itseäni, kirjoittaminen on aina ollut minulle toimiva tapa työstää ajatuksiani.

Entä se pysyvämpi ratkaisu sitten? Lähestyn tätä eräänä iltana pyörälenkillä tekemäni havainnon näkökulmasta. Hoksasin, että kun aloin kirjoittamaan tätä blogia, minulla on uudenlainen vapauden tunne.

Ei minun tarvitse inhota ja piiskata itseäni painonnoususta, vaan voi ennemminkin todeta tyyliin, että ”hei, olen keski-ikäinen tavallinen nainen iloineni ja suruineni, kaikkine moninaisine puolineni, ja yksi niistä on se, että omalla kohdalla paino nyt vaan lähtee herkästi nousuun ja siihen vaikuttaa erittäin monet tekijät”.

Voin tarkastella tätä asiana. Ei henkilökohtaisena ”ihmisarvon mittarina” ja tunnepitoisena vyyhtinä. Okei, ylipainoa on nyt, mutta elämä jatkuu. Voin todeta, että nyt on näin ja tehdä pieniä päätöksiä päivä kerrallaan paremman hyvinvoinnin edistämiseksi.

Pysyvämpi ratkaisu on siis se, että haluan hyväksyä tosiasiat tosiasioina, en tunnevyyhtinä. Haluan voida paremmin henkisesti ja fyysisesti, ja tehdä parhaani myös painonhallinnan osalta. Juuri niillä voimavaroilla, jotka tänään on käytössä. Ei vaakalukemilla, ei dieeteillä eikä itsensä piiskaamisella, vaan itsemyötätunnolla, hyväksynnällä ja oman kehon arvostamisella.